http://www.youtube.com/watch?v=JV9jJKtxtqk Tyttörakkaus - shotti. Varoitampa vain näin etukäteen. Ja tää on sulle omistettu - tiedät kyllä itse, kuka olet -, toivottavasti se oliskin näin helppoa ollut..

 

Sadepisarat putoilivat kylmälle tielle. Puiden lehdet kahisivat tuulessa. Kevyesti astelin liukkaalla tiellä. Kylmä ilma kulki ohuen takkini läpi ja sai minut jäätymään.  Pitkät ruskeat hiukseni hulmusivat tuulessa. Käteni olin asettanut ristiin rinnalleni. Tunsin, kuinka kuumat kyyneleet valuivat poskilleni. Saatoin vain kuvitella, miltä näytin levinneiden meikkieni kanssa. Nuolaisin kuivuneita huuliani. Kielelleni eksyi yksi suolainen kyynel. En voinut välillä olla edes varma, olivatko ne kyyneliä, vai sadepisaroita. Tunsin olevani litimärkä. Sade kasteli hetki hetkeltä vaatteeni yhä enemmän märiksi. Päättäväisesti silti jatkoin kävelyä.

*Istuin Iinan kainalossa. Painoin pääni hänen olkapäälleen. Suljin silmäni ja huokaisin syvään.
“Iina, minä rakastan sinua”, kuiskasin hennosti.
“Minäkin sinua..” Iina kuiskasi hyvin hiljaa. Tunsin lämmön sydämessäni. Onnen. Tunsin olevani ensimmäistä kertaa vuosiin onnellinen. Hymy hiipi huulilleni. Minun oli hyvä olla.
“Minä rakastan sinua ja aion aina pysyä kanssasi”, totesin ja halasin kevyesti Iinaa. *

Uudet kyyneleet valuivat poskilleni miettiessäni sitä päivää. Haikeana jatkoin matkaani ja muistelin edellisiä hetkiäni Iinan kanssa. Itkin, itkin yhä enemmän. En voinut estää kyyneleitäni valumasta poskilleni. Minä vain itkin.

*”Sara, mä.. Mun pitäis kertoa sulle jotain”, Iina väisti katsomasta minua suoraan silmiini ja työnsi minua kevyesti itsestään kauemmas. Nyökkäsin hennosti ja eleelläni pyysin häntä kertomaan asiansa. Silti mielessäni osasin jo odottaa, mitä hän oli sanomassa.
“Mä rakastan sua, Sara, mutta vain ystävänä. Mä oon pahoillani. Tää ei vain enää toimi”, Iina kuiskasi ja nosti kevyesti kädellään leukaani ylemmäs. Hän katsoi suoraan minun haikeisiin silmiini.
“Anteeksi”, Iina vielä kuiskasi ja nousi viereltäni.
“Iina mä.. Mä rakastan sua”, epätoivo raastoi sisintä. Tunsin kyyneleiden polttavan silmiäni. Kylmänväreet kulkivat pitkin ruumistani. Tuntui kuin tuhansia, miljoonia tikareita olisi isketty sydämeeni. Tyhjyys kaiversi sisintäni. Sydämeni särkyi palasiin. Tuska viilsi sisimpääni. Rakkaus tappoi sisimpäni. *

Taivas itki kanssani. Kylmät vesipisarat putoilivat päälleni. Kyyneleeni putoilivat maahan, särkyivät palasiin, kuten sydämenikin. Tiesin kyllä aina, miten väärin se oli. Tiesin, ettei ollut oikein rakastua tyttöön. Muistin, miten vanhempani olivat huutaneet minulle, kun olin kertonut seurustelevani Iinan kanssa. Muistin kyllä, miten useat haukut olin ottanut vastaan luokkalaisiltani ja vain siksi, että voisin olla Iinan kanssa. Muistin, miten olin kokenut tuskaa, mutta hänen kanssaan oleminen oli saanut minut onnelliseksi. Muistin, miten olin tuntenut lämmön sisälläni, olin todella rakastanut Iinaa. Rakastin yhä, mutta kaikki häneen liittyvä sai minut kokemaan suurta tuskaa sisimmässäni. Olin ihan rikki. Sydämeni oli rikki, rakkaus oli kuollut.

*”Sara.. Voisimmeko pysyä silti ystävinä?” Iina kuiskasi.
“Jooh”, vastasin nyyhkäisten. Silti me kummatkin tiesimme, että ystävinä olo olisi vain saanut olomme tuskaisemmiksi, olisi rikkonut meidät lopullisesti. Ainakin minut se olisi murskannut pienen pieniin palasiin.
“Älä tee itsellesi mitään”, Iina totesi muistettuaan, miten helposti saatoin haavoittaa itseäni. Pyöritin päätäni pienesti. Iina vilkaisi vielä viimeisen kerran minua ja poistui luotani. Silloin murruin lopullisesti. Valuin sohvalta lattialle nyyhkyttämään. Painoin pääni hennosti polviini ja itkin. Itkin enemmän kuin koskaan. En tuntenut enää mitään. En tuntenut tuskaa, minuun ei sattunut. Se lämpö, Mikä rakkaudesta oli tullut, oli kadonnut. Sydämeni oli raastettu irti rinnastani, sisimmässäni oli vain tyhjä aukko. *

Siitä päivästä lähtien olin istunut kotona. Olin vain itkenyt. Ollut maassa. Ainoa ihminen, johon olin voinut luottaa, ainoa ihminen, joka sai minut iloiseksi, oli jättänyt minut. Olin yksin. Minulla ei ollut ketään kanssani. Yksinäisyys piinasi minua, teki minut heikoksi, haavoittuvaksi. Mielessäni oli käynyt tapa, millä olisin päässyt eroon tuskistani, mutten voinut toteuttaa houkuttelevaa ajatusta. Olinhan kumminkin luvannut Iinalle pysyä hengissä, vaikka se niin hankalaa olikin.
Sydäntäni viilsi ajatella Iinaa. Olihan hän kuitenkin haavoittanut minua niin paljon. Mutta silti minua masensi ajatus siitä, miten onneni oli murskaantunut palasiin. Rakastin Iinaa yhä, ikävöin häntä, mutta tiesin, että meistä ei enää koskaan voinut tulla mitään. Enää ei ollut meitä, oli vain minä ja hän. Ei koskaan tulisikaan olemaan meitä. Ei Iina rakastanut minua, enkä minä vain olisi voinut ottaa häntä takaisin kaiken sen jälkeen. Vaikka niin paljon halusinkin seurustella Iinan kanssa, minä vihasin häntä. Hän oli sentään rikkonut sydämeni.

Astuin koulun pihaan. Piha oli täysin autio yhtä katoksen alla seisovaa ihmistä lukuun ottamatta. Heilautin kädelläni varoen hiukseni silmiltä ja astelin katosta kohti. Tunsin uusien kyynelten pyrkivän poskilleni, mutta purin huultani pitääkseen kyyneleet poissa. Ei kyyneleillä tosin ollut mitään väliä, kun koko ajan uusia vesipisaroita tipahteli poskilleni. Hennosti pyyhkäisin silti kämmenselälläni poskilleni levinneet meikit. Henkisesti valmistauduin siihen, mitä oli tulossa. Minun olisi tehnyt mieli kääntyä ja juosta kauas pois, mutta halusin mennä hänen luokseen. Halusin tavata Iinan, kun hän kerta oli pyytänyt saada tavata minut.

Kävelin katoksen alle ja seisahduin hänen eteensä. Haikeana vilkaisin Iinaa ja puraisin jännittyneenä huultani. Pieni tervehdyksen kaltainen kuiskaus karkasi suustani. Värähdin hennosti kuullessani hänen vastaavan tervehdykseeni. Hänen äänensä oli kauniimpi, mitä muistin. Hän näytti niin hennolta, niin helposti särkyvältä. Saatoin nähdä, miten hänen silmissään kiilsi kyyneleet hänen katsoessaan minua. Iina astui kevyesti lähemmäs minua. Varovaisesti hänen suunsa aukeni ja saatoin kuulla hänen hauraat sanansa:
“Sara, minä pyysin sinut tänne, koska minä olen miettinyt.. Se, mitä silloin aiemmin sanoin, oli kaikki vain valhetta. Minä toivoin, että sinä saisit paremman. Sinä ansaitset niin paljon parempaa. Minusta tuntui joka hetki, että me etenemme liian nopeaa. Sinä tiedät, miten oudoksuin ajatusta siitä, että seurustelisimme. Minua pelotti, mitä tuleman pitää, mutta minä aloin olemaan kanssasi, koska rakastin sinua. En ole ollut ennen tyttöjen kanssa, ja se tuntui niin oudolta.. Koko seurustelumme ajan, mietin, miten väärin se on. En pystynyt siihen. Mutta nämä hetket, jolloin olen joutunut olemaan sinusta erossa.. Tämä on ollut yhtä tuskaa. Kaipaan sinua, en halua olla sinusta erossa. Haluan olla kanssasi yhä yhdessä, haluaisin perua kaikki ne sanani ja unohtaa tämän kaiken.”

Katsoin Iinaa hämmentyneenä. Olin iloinen, kun sain tietää, että hän todella rakasti minua. En vain tiennyt, mitä sanoa. Olin epävarma, sillä minusta tuntui, ettei meillä ollut enää tulevaisuutta. Me kummatkin rakastimme toisiamme, mutta en tiennyt, olinko kaiken tämän jälkeen valmis jatkamaan normaalisti. En tiennyt, olisinko enää kyennyt olemaan Iinan kanssa pelkäämättä hänen taas jättävän minut. En tiennyt, mitä olisin tehnyt.
Iina katsoi syvälle silmiini. Hän näki kyllä, miten epävarma olin. Varovasti hän ojensi kätensä ja kosketti hellästi poskeani. Hennosti hän kuiskasi rakastavansa minua. Kyyneleet valuivat poskilleni. Puraisin kivuliaasti huultani ja katsoin tuskaisesti Iinan silmiin. Saatoin tuntea, miten huulestani valui verta, mutten välittänyt. Iina katsoi minua vielä hetken ja painoi hennosti huulensa huulilleni. Varovasti vastasin suudelmaan. Nostin käteni Iinan rintakehälle. Maistoin suussani hennosti kahvin. Suljin varovaisesti silmäni. Tajuttuani kunnolla, mitä tapahtui, tönäisin Iinan heikosti kauemmas itsestäni.
“Ei, en minä voi. En enää”, mutisin ja kävelin muutaman askeleen kauemmas Iinasta. Painoin pääni käsiini ja hengitin syvään.

Uusi kyynelryöppy yllätti jopa minut. Purskahdin itkuun. Lyyhistyin hennosti maahan. Sateesta märät housuni tarttuivat ihooni tiukemmin kiinni, kun istuin maassa.  Iina kyykistyi viereeni ja katsoi minua. Saatoin tuntea hänen hämmentyneisyytensä. Iina istui yhtenä kysymysmerkkinä edessäni ja tuijotti, kun yritin itkun jäljiltä rauhoittaa itseäni. Yhä uusia kyyneleitä valui poskilleni, kun edelliset kyyneleet olin kuivannut. Silti itkun ohella sain puhekykyni takaisin ja kuiskasin hennosti takellellen:
“Iina, en vain pysty enää.. En halua jäädä odottamaan, milloin seuraavan kerran jätät minut.. Milloin jätät minut lopullisesti.. En halua elää pelossa.”
“En minä sinua aio toiste jättää. Olin vain niin hämmentynyt ja.. “ Iina selitti pikaisesti, mutta keskeytin hänet nostamalla sormeni hänen huulilleen.
“Et voi tietää sitä vielä. Enkä minä voi luottaa sinuun, kun sanot noin. Se vain.. Kyllä sinun itsekin pitäisi ymmärtää..” kuiskasin nyyhkyttäen.  Iina tuijotti minua hetken miettien sanojani. Hän nosti vielä kerran kasvoni häneen päin ja katsoi minua syvälle kyyneleisiin silmiini. Hän pyyhkäisi varoen sormillaan kyyneleeni kasvoiltani ja siirtyi likemmäs minua niin, että hänen nenänsä hipaisi hiukan omaa nenääni.
“Minä rakastan sinua, aina”, Iina kuiskasi ja painoi viimeisen kerran huulensa huulilleni. Suudelma oli lyhyt, vaikka se hetki tuntui kestävän tunteja. Katsoin, kuinka Iina nousi ylös ja jätti minut yksin istumaan maahan. Hän vilkaisi minua ja kääntyi pois. Iinan askeleiden äänet peittyivät sateen ropinaan. Saatoin vain nähdä, miten hän käveli poispäin. Lopulta Iina katosi puiden taa. Toisaalta olisin halunnut huutaa hänen peräänsä, pyytää häntä palaamaan luokseni, mutta tiesin, että näin oli parempi. Iina oli kaikkeni, elämäni tärkein henkilö. Ilman häntä en pärjännyt. Hän oli ainoa, joka saattoi pitää minut elossa. Hän oli ainoa, jolla oli minulle jotain merkitystä. Ilman häntä minulla ei ollut mitään. Iina repi sydämeni matkassaan, rinnassani ammotti tyhjä aukko, kaikki lämpö, kaikki rakkaus oli minulta riistetty. Kaikki onneni oli viety, enää minulla ei ollut mitään.

Noustessani ylös, palatessani kotiin koitin uskotella itselleni, että näin oli parempi. Enhän minä edes luottanut enää Iinaan. Koitin saada itseni ymmärtämään, että osaisin elää ilman häntä, että voisin vielä jatkaa elämääni ja löytää jonkun toisen.
Silti sydämeni - ne sydämen rippeet, ne pienen pienet palaset - kitui ikävästä, se muistutti minua yhä, miten paljon Iinaa tarvitsin. Saatoin kuulla, miten sydämeni huusi tuskaansa, ei, se kirkui, kirkui ikävää. Koitti saada minut muuttamaan mieltäni ja tajuamaan, miten paljon häntä rakastin, mutta ei, minä en enää välittänyt.

Sinä päivänä olin kuollut, lopullisesti. Fyysisesti kyllä jatkoin elämääni, mutta sisimmässäni olin kuollut. Hymy, joka lepäsi huulillani päivät, ei ulottunut silmiini. Henkisesti itkin ikävästä, vaikka muut saattoivat kuulla vain heleän nauruni -tekaistun sellaisen-. Elämäni kyllä jatkui vielä pitkään, uusia ystäviä, joskus jopa tyttöystäviä löytyi, mutta koskaan en rakastanut ketään niin kuin Iinaa. Iina oli vienyt sydämeni. Aina hän oli muistoissani, öisin unissani. Hän oli aina muistoissani, vaikken häntä enää sen päivän jälkeen nähnyt..

Rakastan sua.