Part 8. ( http://www.youtube.com/watch?v=5SF8c8hbA9I Buah. Ruottia .__.  )

Berliini 2009, 16. joulukuuta.

Metsä oli hiljainen. Tuuli puhalsi hiuksiani kasvoilleni. Mustan mekkoni helma liehui tuulessa maan valkoisen, ohuen lumikerroksen korostaen tummaa pukeutumistani. Kevyet askeleitteni jäljet painautuvat timanttien tavoin
loistavaan lumihankeen. Paljaat varpaani hankautuivat kylmää lumea vasten. Repäisin mekkoni helman irti, sen haitatessa kulkemista. Jalkani olivat melkein paljaat, ainoastaan mustan jäljelle jääneen helman peittäessä
ylä-reisiäni. Siltikään minulla ei ollut kylmä, ei minulla ollut koskaan.
Hiljaisuus tunki korviini. Kylmä viima heilutti puiden oksia, saaden vähäiset kuivuneet lehdet kahahtelemaan. Hiljaiset juoksuaskeleet kantautuivat korviini. Hetkessä seisoin puunrungon takana kauriin hennosti juostessa
ohitseni. Hymy käväisi huulillani. Askeleeni lipuivat tämän viattoman luontokappaleen luokse. Milloin lähestyin saalistani sivulta, milloin hyökkäsin tämän edestä. Viimein hyökkäsin tämän kimppuun, kaadoin kauriin kyljelleen
maahan hypäten sen päälle. Murisin janosta, terävät hampaani tavoittelivat uhrin kaula-valtimota.

Hiljainen tömähdys kaikui autiossa metsässä minun lentäessä selälleni. Nostin katseeni ikävästi taittuneesta ranteestani edessäni seisovaan hahmoon.
"Etkö tiedä, että toisille pitää antaa ruoka rauha?" kysyin ärsyyntyneenä. Katsoin pakoon juoksevaa kaurista vihaisesti, sinne oli mennyt ruokani.
"Itsehän minua viimeksi vakoilit ruokaillessani", tummaan viittaan pukeutunut hahmo virnisti ja tuijotti minua punaisilla silmillään.
"Mitä metsästit alueellani?" mutisin ja käänsin katseeni hyvin tutun näköisiin silmiin. Nuo silmät pystyivät kuulumaan vain yhdelle ja ainoalle henkilölle, sille, jonka vähiten olisin halunnut olevan demoni.
"Minä tiedän mikä sinä olet, tiedän kuka olet", kuiskasin katsoen syvälle kirkkaan punaisina janosta hohtaviin silmiin.
"Mikä minä olen?" Poika kuiskasi viitan heiluessa tuulessa, paljastaen jo toista kertaa pojan lihaksikkaat käsivarret, lihaksikkaan vatsan.
"Demoni. Pahuus, joka valtaa ihmisen sielun", kuiskasin tuijottaen ilkeisiin silmiin pistävästi.
"Kuka minä olen?"
"Miksi minä sinulle epäilyksestäni kertoisin?" mutisin vahingoniloisena pojan ilmeen kiristyessä viitan hupun alla.
"Koska minä voisin ihan hyvin tappaa sinut, mutta säästän tällä kertaa turhankin uteliaan sielusi, ruumiisi kaikelta siltä tuholta", demoni sähisi.
"Bill. Sinä olet Bill, etkö olekkin?" kuiskasin voimakkaasti ja alistuneesti tuon silmäparin tuijotuksen alaisena. Raikuva, ilkeä nauru täytti metsän.

"Sano se, kerro kuka olet!" karjaisin demonin hetken naurettua. Poika virnisti ilkeästi ja tuijotti minua haastavasti silmiin.
"Oletko varma, että haluat tietää sen?"
"Olen, minä haluan tietää sen, haluan tietää sen nyt, älä viivyttele", tinkasin ja nousin pystyyn puistellen mekkon takaosaa lumesta.
"Etkö pelkää osuneesi oikeaan? Etkö pelkää, että minä olen Bill? Vai pelkäätkö, että minä olen joku, jota et ole pystynyt edes kuvittelemaan demonin rooliin?" pojan mielipuolinen katse sai minut vavahtamaan. Hänen
edessään seisoessani tajusin, miten lyhyt olin häneen verrattuna, miten voimaton, heikko. En olisi koskaan pystynyt panemaan vastaan, jos hän olisi päättänyt minut murhata, en olisi pystynyt estämään, jos hän olisi imenyt
ne harvat viimeiset veritipat minusta, mitä ruumiini oli unohtanut kuljettaa sisästäni. En olisi pystynyt edes sanomaan vastalausetta, jos hän olisi päättänyt repiä lihani, raadella minut kuoliaaksi, polttaa roviolla, syödä
minut.

Nostin käteni hetken hiljaisuuden jälkeen. Painoin kämmeneni pojan rintaa vasten nostaen hitaasti niitä kohti tämän kasvoja.
"Tämän on viimeinen mahdollisuutesi pitää itsesi turvassa tältä tiedolta, estää itseäsi tietämästä, kuka olen", poika kuiskasi ja tarttui hennosti käsistäni.
"Mikään ei estäisi minua selvittämästä, kuka olet. Minua ei haittaisi, vaikka olisit veljeni, siskoni. Minä haluan vain tietää, kuka olet, en halua kitua tiedottomuudessa", kuiskasin.
"Sitten en estä sinua selvittämästä tätä mysteeriä", poika irroitti otteensa käsivarsistani, päästi minut vapaaksi raudan lujasta, mutta niin hellästä otteestaan. Nostin käteni pojan kasvoille, hänen poskillensa.
"Tämä on viimeinen mahdollisuutesi piettää itsesi salassa", kuiskasin pitäen kasvojani ihan pojan kasvojen lähellä silitten hennosti kylmiä ja kalpeita poskia.
"Mutta minä en välitä, vaikka sinä tietäisit, vaikka kaikki tietäisivät, ette voisi minulle koskaan mitään", poika kuiskasin tuijottaen syvälle silmiini. Punaiset silmät hohtivat lämpöä, valoa sen synkkyyden keskelle. Ne
saivat minut uteliaammaksi, pystyisinkö todella arvaamaan pelkistä silmistä henkilöä, joka on minulle täysin outo.

Käteni hipoivat kasvojen jokaista huurteista kohtaa, ne kävivät läpi kalvakat posket, otsan, silmäkulmat, kaiken. Hiljaisuus sai minut pelkäämään, olinko oikeasti valmis kohtaamaan totuuden, olinko valmis tietoon, että
rakastamani poika saattoi olla demoni. Silti päättäväisesti laskin hupun alas paljastaen pojan mustat hiukset. Järkytys valtasi mieleni. Kyyneleet tulvivat silmiini. Astuin askeleen taakse  päin, peitin suuni kädellä.
"Ei, et voi olla.." sopersin hiljaa katsoen viininpunaiseksi muuttuineita hempeitä silmiä, josta murhanhimo silti paistoi läpi.
"Brooke, kohtaa totuus. Se olen minä, vaikka sinä olisit muuta toivonut. Ethän sinä pelkää?" poika kuiskasi.

En pystynyt katsomaan enää poikaa. Pelko valtasi mieleni, se ei voinut olla hän. Se ei vain voinut. Kaikkien niiden muiden joukosta juuri hän. En tiennyt, mitä ajatella. En tiennyt, mitä sanoa. Ajatukset vilisivät päässäni,
tunteet velloivat syvimmässäni. En voinut uskoa. Olisin halunnut kiljua, huutaa keuhkoni pihalle, mutta hillitsin itseni. Nyt tiesin, mistä Bill tiesi minusta, mistä hän tiesi minun olevan vampyyri. Ymmärsin sen kaiken,
ymmärsin ne salaisuudet, mitä minulta oli pimitetty.
Lysähdin maahan painaen pääni käsiini. Yhtäkään kyyneltä ei valunut, ainoastaan pettynyt, pelkäävä olo oli jäljellä. Olin järkyttynyt, minä pelkäsin. En tiennyt, mitä pelkäsin, mutta silti se pelko oli voimakas. En
halunnut uskoa sitä, kuka hän oli, en halunnut uskoa en halunnnut uskoa siihen, kuka demoni oli. Silti minä tiesin, että se oli totta, tiesin, ettei silmäni valehdellut. Tiesin, kuka demoni oli.