// Huomautan, että tarinaan lisätyt laulujen pätkät ovat monista eri lauluista, ei pelkästään tuosta, mihin linkin laitan. Laulujen nimet taion tuonne loppuun sitten, jos jotain sattuu kiinnostamaan.

Part 10. ( http://www.youtube.com/watch?v=fi_oL0i44dc )

Berliini 2009, 21. joulukuuta

Sä oot valo mun pimeydessäin
Loistat kirkkaana edessäin
Ja aivan kuin olisit lähelläni, tunnen kätes kädessäin
Sun odotan vielä palaavan, vielä kerran mua halaavan
Ja jossain taivaan takana  taas sydäntemme tapaavan

Synkkä metsä huusi hiljaisuuttaan. Lumihiutaleet laskeutuivat kirkkaana loistavaan hankeen hennosti, hajoten muun lumen sekaan. Pimeyden keskellä pilvien lomasta loistava kuu sai aukion näyttämään kirkkaalta.
Yksinäisyys painoi harteitani, suru tuhosi sydäntäni. Minä istuin siinä keskellä tyhjyyttä, istuin keskellä lunta, valkoinen pitkä mekkoni kastui lumessa. Tummat hiukseni toivat synkkyyttä sen hennon valon keskelle,
pilasi vaaleuden.
Kyyneleet levittivät tummat meikkini, värittivät poskille mustat viirut. Tummat silmäni tuijottivat tyhjyyteen, keskelle olematonta. En reagoinut mihinkään. Pienet lumihileet värjäsivät hiuksiani valkoisiksi, laskeutui
jo ennestään jääkylmälle iholleni. Jossain metsän keskellä eläimet juoksivat, valmistautuivat jouluun. Kaukana saattoi kuulla susien ulvontaa. Kaupungissa, monien kymmenien kilometrejen päässä, autot ajoivat,
kaahasivat nopeasti kotiinsa. Silti koko metsä huokui hiljaisuutta, kylmyyttä, yksinäisyyttä.

Kumpa vaan pois pääsisin täältä,
Sydän sielu on pelkkää jäätä,
Mä en halua tuntea mitään,
Silti kuorma kasvaa taas lisää,
En oo syytön enkä yksin syyllinen,
En vaa haluu niitä hetkii uudelleen elää,
Ne toistuu päässä niinkuin kaiku, ne ei lähde pois.

Astuin ruokajonosta muut perässäni ja kuljimme tarjottimiemme kanssa paikoillemme. Tiesin osan ihmisistä tuijottavan, niin se oli aina. Me olimme aina ne oudoimmat, pelätyimmät, ihailluimat, kai.
"Siinä ne on", Bess hykerteli, kun katsoi pöytää kohti. Kaikki meni juuri kuin näyssäni, he neljä tuijottivat meitä, se meikkipoika kuiskasi jotain rastapäälle ja rastapää nyökkäsi hiljaa. Vilkaisin hiljaa meikkipoikaan ja
tuijotin sekunninmurto-osan hänen silmiään. Käänsin pääni pois päin tuijottaen kohti tuntematonta. Ethan meni eteeni ja pysähtyi pöydän eteen. Tokio Hotellin pojat tuijottivat meitä hämillään, olimmehan tulleet heidän
 luo, kun he tuijottivat meitä hetken. Ehkä he luulivat meidänkin tulevan pyytämään nimmaria, niinkuin kaikki muutkin.
"Uusien pöytä on tuolla", Ethan ärähti ja osoitti sormellaan pöytään, missä istui muutama silmälasipäinen poika.
"Me tulimme tähän ensin", se meikkipoika tivasi ja tuijotti herkeämättä meitä suurilla ruskeilla silmillään. Kumarruin poikaa kohti ja tuijotin häntä janosta mustilla silmilläni.
"Menisitte vain pois, ennen, kun tulee hankaluuksia", kuiskasin pehmeästi ja viitoin heitä käsilläni lähtemään. Meikkipoika vilkaisi rastapäähän, joka nyökkäsi ja kaikki neljä lähtivät etsimään vapaata pöytää.


Rakastan sua, toivottavasti säkin mua
En pystyis ajatteleen aikaa ilman sua
Rakastatsä viel mua, kuuletsä mua?
Onko sulla vielä tunteita mua kohtaan?

Olihan se outoa, miten kuukaudessa olin pystynyt  rakastumaan johonkin niin kovasti, mutta se, miten olin odottanut  vuosisatoja rakkautta, saattoi vaikuttaa asiaan. En tiennyt, miksi juuri tämä poika oli se oikea
henkilö, joka oli saanut, tai joutunut rakkauteni kohteeksi, mutta ehkä hän oli vain se oikea. Tai ehkä sille oli hyvä syy, tai ehkä se oli vain sattumaa. Se kaipuu oli kamala. En tuntenut tätä poikaa edes kovin hyvin, mutta
silti se kaikki ikävä häntä kohtaan oli suurta. Jos tämä vain oli sitä aina niin kuuluista rakkautta ensisilmäyksellä. Koskaan en ollut uskonut löytäväni  uudestaan rakkautta, vaikka aina olin sen toivonut taas taikovan esiin
jostain kaukaa, syvältä sydämestäni. Joskus kauan sitten, ihmisenä olin rakastanut.  Olin rakastanut vanhempiani, perhettäni, poikaystävääni. Mutta silloin olleet sodat Ranskassa olivat tuhonneet onneni, menetin kaikki
rakkaani, menetin kaiken syyni elää, menetin melkein henkeni, kunnes jo unohtamani vampyyri oli herättänyt minut henkiin. Silti pelkäsin menettäväni taas tämän rakkauden. Halusin kuivua kyynelistäni, halusin kuolla
, jotta olisin vain voinut päästä siitä tuskasta, mitä koin. Rakkauteni, se tärkein asia, mitä olin niin monia vuosia kaivannut, oli tuhoutunut, se käveli, juoksi pois luotani vain yhden demonin vuoksi. Muttei ollut vielä
aikani kuolla, en halunnut kuolla.

 
Jos joku kertoisi mitä mä tääl vielä teen,
Ottais kädestä, taluttais huomiseen,
Sä siellä, mä poissa, onnellinen loppu vain tarinoissa,
Niin kuin maa alta pettää on kulissit pettäneet jo,
Nyt kun molemmat on näytelleet osansa voidaan riisua naamiot

Juuri tätä olin aina kaivannut rakkaalleni, ylisuojelevaa demoni-isoveljeä. Koko ajan minun olisi tehnyt mieli uhmata Tomin käskyä, olla Billin seurassa, jutella hänelle, mutta en halunnut. Pelkäsin, en halunnut luovuttaa
 elämääni demonin käsiin, en halunnut  pedon raadeltavaksi.  Pelko, haikeus kaiversi sisintäni. Kaikki se oli vain niin outoa. En olisi koskaan edes osannut kuvitella tottelevani demonin käskyä, en koskaan saattanut uskoa
 pelkääväni jotain ihmistä, joka sisältä olikin yksi vahvimmista olennoista maailmassa.

Mä rakastan sua ja sä varmasti sen tiedät
Rakastan sua ja mä näytänkin sen vielä
Rakastan sua niin et sitä on vaikea selittää
Rakastetaan toisiamme niin tää suhde pelittää

Nostin käteni jalkojeni ympäriltä. Laskin sen hennosti maahan vierelleni ja painoin sen lumeen. Käteni nappasi maasta hieman lunta ja toi sen kasvojeni eteen. Valkoinen, kristallinhohtoinen lumi suli hennosti kädelleni
jättäen kylmän, samean veden kädelleni pyörimään avuttomana. Tuuli sai vähäisen veden värähtelemään, heijastamaan epäselvästi kuun, tähdet kädelleni. Yksi kyyneleistäni pääsi  putoamaan kämmenelleni. Se värjäsi
veden mustemmaksi. Vesi valui sormieni välistä polvilleni, maahan, kadoten lopullisesti näkyviltäni. Painoin käteni kylkeni viereen maahan, tukemaan asentoani. Toinen käteni pysyi yhä jalkojeni ympärillä lohduttaen
minua, minua ja särkynyttä sydäntäni.

Sä rakastat mua ja kyllä mä sen tiedän
Rakastat mua siis luokseni jo riennä
Rakastat mua rakastan sua molemmat rakastaa
Kummatkin rakastaa toisiansa ainoastaan

Rasahdus edestäni havahdutti minut ajatuksistani. Tumma hahmo käveli minua kohti metsästä, puiden lomasta. Askeleet tömähtelivät ja jäivät kaikumaan synkkään metsään. Askel askeleelta tämä oli lähempänä minua,
jo pelkkä synkkä olemus sai minut pelkäämään tulevaa. Kuun valossa tulijan silmät hohtivat karmivasti. Kylmänväreet hiipivät selkärankaani pitkin. Lasittuinen silmin tuijotin mustaa hahmoa, joka käveli luokseni.
Tämän seisoessa edessäni, kuu loisti hänen taakseen, enkä pystynyt näkemään, kuka tämä oli.
“Brooke”, kuulin tutun äänen.
“Bill?”

Kyl sä tiedät kuinka sait mut tuntemaan
en mäkää ois rakastanu, sua muuten vaa
en voi heittää tunteitani tuuleen vaan
mutten tiedä mitä mun pitäis tuntea


// Pikku G - Romeo ja Julia
Methodi - Sydän palasina
Zamius - Pojan ja tytön tarina
Mc mane - Rakastan sua
Zamius - Kuinka sait mut tuntemaan