Part 7. ( http://www.youtube.com/watch?v=XpBLGTBmTJg&feature=related )

Berliini 2009, 11. joulukuuta.

Se katse oli kuin kultaa. Se sai silmät tummumaan janosta, se sai pään pyörälle. Ne ruskeat silmät huokuivat päättäväisyyttä, pelon kuitenkin vilahtaessa tummasti meikattujen silmien lomasta. Silmien kohdatessa omani
vatsani heitti kärryn pyörää, polveni meinasivat pettää alta. Jano yltyi mahdottomaksi, olisin voinut sillä sekunnilla hypätä kaikista ihmisistä huolimatta tämän silmäparin omistajan kimppuun, mutta Ethanin pidellessä
päättäväisesti kädestäni kiinni, rauhoituin. Käänsin utuiset silmäni pois päin tummatukkaisesta pojasta ja katsoin Bessin loittonevaa selkää, koittaen hillitä janoni.
"En kestä", huokaisin.
"Sinun pitäisi lähteä metsälle, et ole metsästänyt pitkään aikaan. Selvästi meinasit hyökätä tonki kimppuun", Ethen tokaisi ja irroitti kätensä kädestäni.

Käänsin katseeni Ethanista huolimatta takaisin Billiin. Tummat silmät kääntyivät katsomaan minuun juuri samalla hetkellä. Kaikkien niiden tunteiden alta huokui yksi ainut pilkahus valoa, onnellisuutta, jotain, mitä en
tiennyt. Olisin voinut muistaa jokaisen vaaleamman ruskean kohdan pojan silmissä, olisin voinut laskea pojan silmien jok'ikisen verisuonen, olisin voinut hetkessä hyökätä noiden silmien omistajan kimppuun, samalla
katsoen silmien sulkeutuvan viimeistä kertaa, mutta niin en tehnyt, en halunnut tehdä.
Tummat ripset sulkeutuivat sekunniksi, mutta aika tuntui päässäni venyvän tunneiksi, vuosiksi. Tummasti meikattujen silmien alta huokui väsymys, joka peittyi kaiken sen tekopirteyden sekaan. Silmien uudelleen avautuessa
kunnolla, ruskeat silmät olivat muuttuneet vaaleammiksi, joka luultavasti johtui valosta.

"..Brooke.. Brooke.. Brooke.." Ethanin ääni herätti minut ajatuksistani.
"Anteeks. Mä jäin.. Miettimään", mutisin ja pyöritin päätäni lähtien kävelemään kohti seuraavan tunnin luokkaa.
"Niin, miettimään ton silmiä", Ethan murahti ja lähti Ewenin kanssa kävelemään Bessin perään, joka oli muiden mukana ehtinyt kävellä luokan eteen.
Suljin silmäni ja huokaisin kevyesti. Aukaisin silmäni kävellen samalla muiden luo.

Yhä kävellessäni, ne nappisilmät muistuivat mieleeni. Kuin alitajuntaani olisi heijastettu kuva niistä täydellisistä ruskeista silmistä. Ne silmät yhdistivät kaiken, väsymyksen, ilon, onnen, surun, kaiken. Se, miten Bill
katsoi minua, oli erikoista. Jokin siinä katseessa sai minun pääni sekaisin, jokin, jota en tunnistanut, jokin tunne. Suljin silmäni vielä kerran yrittäen haihduttaa tuon täydellisyyden mielestäni, epäonnistuen yrityksessäni.
Silmät päässäni muuttuivat punaisiksi, verisiksi, janoisiksi silmiksi, joiden kaikki tunteet katosivat. Silmistä heijastui tuttu kuva, rääkätty, raadeltu tyttö, joka makasi elottomana maassa.
"Eih.. Eih", kuiskasin ja suljin silmäni, se ei ollut Bill, se ei voinut olla.

Sillä hetkellä minä tajusin, mikä se erikoinen asia Billin silmissä oli ollut, rakkaus. Tunne, mitä minä en ollut koskaan kokenut. Se, miten hän katsoi minua, se oli rakastava katse. Ehkä minä vain kuvittelin, mutta se oli ainoa
vaihtoehto. En tiennyt, rakastinko minä Billiä, vai en, tunteeni olivat liian epäselvät. En tiennyt, mitä rakkaus oli, en ollut rakastanut moniin vuosikymmeniin, en osannut enää rakastaa. Oliko tämä poika se, jota olin
odottanut vuosikausia, vai oliko tämä vain yksi normaali poika, jonka katsetta erehdyin luulemaan rakkaudeksi? Oliko kaikki nämä ajatukset vain harhaa, oliko tämä kaikki pelkkää kuvitelmaa? Mitä rakkaus oli?

Silti päässäni kaiversi ajatus, mitä jos tämä poika, Bill, olisi ollut demoni. Mitä, jos Bill oli se ihminen, joka oli joutunut alistumaan demonin vallalle? Pelko kaiversi mieltäni, oliko näinkin täydellinen poika oikeasti
hirviö, tai hirviön alistama ihminen. Koko ajan olisin halunnut juosta Billin luokse ja kysyä häneltä asiasta, mutta olisin silloin paljastanut itseni, sillä, jos hän ei olisi ollut demoni, olisi hän tajunnut, että demonejakin
on olemassa. Silti jokin tunne kertoi minulle, että ne ruskeat silmät olivat vastauksena tähän kaikkeen, ne olivat identtiset demonin silmien kanssa, väri vain vaihtui yöllä. En halunnut itse uskoa tähän, en halunnut uskoa,
että tämä poika, johon olin rakastumassa, olisi ollut demoni, en halunnut uskoa, että minulla olisi ollut niin huono tuuri.

 

// Anteeksi jatkon lyhyys, tähän ei kerta kaikkiaan keksinyt loppua.