Part 6. ( http://www.youtube.com/watch?v=5c4x0yuKpeY Hahahaa. Mari laittaa teät kuunteleen nyt kunnon musiikkia : DD Kannattaa kuitenkin kuunnella, kun kuulostaa melko hyvältä jatkon kanssa ;))

Berliini 2009, 10. joulukuuta

Astelin metsässä lähellä joen rantaa. Elliottin kanssa olimme sopineet, että jokainen meidän perheestämme astelisi ympäri metsää ja kaupunkia löytääkseen syyllisen näihin salaperäisiin murhiin. Silti päässäni pyöri koko
ajan, vain ja ainoastaan Billin sanat. {"No en mä tiedä, ne vois ihan hyvin olla totta, ainakin niiden murhien jälkeen. Mistäs sitä tietää, vaikka sä olisit käynyt surmaamassa ne tyypit, jotka oli kuolleet?"} Syyllisyys painoi
mielialaani alemmas. En halunnut valehdella, mutta en voinut puhua totta. En voinut myöskään kertoa heille, ihan heidän oman terveytensä ja traumojen vuoksi. Olisin vain halunnut olla tavallinen ihminen, yksi muiden
joukossa, mutta minun kohtaloni oli päättänyt uhrata minut ja päästää minut ikuiseen elämään.

Rasahdus takaani lamaannutti kehoni. Hiljenin kuuntelemaan ääniä, jotka olivat hetkessä kadonneet. Käännyin nopeasti hiljaa äristen toisin päin ja katsoin eteeni. Tumma hahmo oli kumartunut pelokkaan näköisen tytön
eteen.
"Ole hiljaa, niin tämä käy nopeampaa", hiljainen sävähdys kantautui tuulessa korviini. Tumma henkilö nosti varoen päänsä ylös ja katsoi tarkasti tyttöä. Olennolla oli vitivalkoinen iho, terävät hampaat kehystämässä synkkiä
kasvoja. Silmät olivat punaiset. Tämä poika, tai mies oli pukeutunut mutsaan viittaan, jonka lomasta paljastuivat luisevat kädet, pitkineen terävineen kynsineen. Viitan heliahtaessa tuulessa pystyin havaitsemaan hyväkuntoisen,
lihaksikkaan kyljen, joka oli täynnä pieniä haavoja.
"M-mikä sinä olet? Mitä sinä teet minulle?" tyttö kuiskasi peloissaan katsoen kirkkaan punaisia, janosta hohtavia silmiä.
"Et tarvitse sitä tietoa", poika kuiskasi ja painoi hampaansa tytön kaulaan. Veri valui tytön kaulaa pitkin, kun tyttö samalla sulki viimeisen kerran silmänsä. Poika nosti veriset hampaansa kaulalta ja laski kätensä tytön
rinnalle raadellen samalla kynsillään tytön ihon rikki. Viimeiset veren rippeet valuivat ihoa pitkin, kun olento repi hampaillaan kaiken mahdollisen lihan irti tytöstä. Poika nousi syötyänsä ylös ja katseli tytön raadeltua
ruumista. Silmät olivat hennosti raollaan ja pitkien ripsien takaa raottuivat tuskaiset ja pelokkaat, elottomat silmät. Olento kyykistyi vielä kerran tytön tasolle ja nosti kädellään pienen lihamöykyn tytön rinnasta - sydän.
Poika painoi hampaansa yhä hitaasti ja heiveröisesti tykyttävälle sydämelle ja imi viimeisetkin veren rippeet tästä lamauttaen lopullisesti sydämen toiminnan. Poika puraisi pienen palaisen sydämestä ja pureskeli sitä,
samalla raadelleen kädellään sydäntä. Tämä heitti riekaleisen sydämen metsään ja potkaisi elotonta tyttöä kylkeen.

Järkyttyneenä tytön kohtalosta horjahdin katkaisten oksan maassa. Olento käänsi päänsä minuun päin ja katosi nopeasti näköpiiristäni.
"Vakoiletko minua?" ääni takanani tiuskaisi hiljaa.
"En", sanoin ja käännyin ympäri nähden olennon katoavan selän.
"Mikä sinä olet?" kysyin hiljaa.
"Etkö tiedä, etkö tosiaankaan tiedä?" tämä naurahti ilkeästi jostain metsän uumenista, piilotellen varjoissa. Pyöritin päätäni. Oksa vieressäni rasahti ja käänsin pääni nähdäkseni olennon kiipeävän puuhun oksien peittoon.
"Etkö nää minua näyssäsi? Eikö pikku ystäväsi pysty lukemaan minun, tai kenenkään minun kanssani olevan ajatuksia? Ettekö pysty aistimaan minua? Voi teitä pikku vampyyrejä", tämä suhahti ja oli yhtäkkiä takanani.
"Ei, sinä olet meille pelkkää ilmaa. Miksi sinä tapoit hänet?" viittasin tyttöön maassa.
"Miksi tapoit heidät?"
"Miksi te tapatta eläimiä, miksi?" tämä esitti vastakysymyksen.
"Janon vuoksi", kuiskasin.
"Miksi minä syön ihmisen lihaa, miksi minä juon verta?"
"Nälän ja janon vuoksi?" esitin kysymykseni.
"Tottakai. Eikö se ole aivan selvää?"
"Ei. Mikä sinä olet?" kysyin uudestaan tyytymättä tietämättömyyteen.
"Sinä tulet vielä joskus tietämään", tämä sanoi juostessaan luokseni, "mutta saat odottaa sitä hetkeä."
"Haluan tietää nyt!" huudahdin olennon kadotessa jo kauas metsään. Kaikki se tietämättömyys tuosta turhan nopeasta, hiljaisesta, omistuisesta, uudesta olennosta turhautti minua.

"Sillä oli punaiset silmät, valkoinen haavoittunut iho, se oli nuori, hiukset ja kasvot olivat puoliksi peitetty mustalla hupulla, joka yhdistyi hänen mustaan viittaansa. Terävät hampaat, söi ihmisen verta ja lihaa", kuvailin hennosti
kaiken muistamani tästä olennosta. Elliott pyöritti Claudien kanssa tietämättöminä päätä.
"Se on demoni", Ewen kuiskasi huoneen toisesta päästä. Kaikkien katseet kiinnittyivät häneen.
"Demoni?" Bess kuiskasi ihmeissään.
"Henki, joka on vallannut ihmisen ruumiin. Muuttuu öisin hirviöksi, joka syö ihmisen lihaa ja verta. Pystyisi syömään jopa vampyyrin, jos vain nälkäisenä sellaisen kohtaisi. Voisi tappaa ystävänsä, ei pysty öisin
hallitsemaan itseään. Vahvempi, kuin vampyyri. Pystyy tekemään ihmisen, tai vampyyrin kanssa yhteistyötä, jos niin demoni päättää, siis henki, ei ihminen. Ihmisellä ei ole öisin yhtään päätösvaltaa, vaan demoni ottaa
hänen sielunsa omakseen. Ihminen kärsii koko elämänsä demonista. Kasvu hidastuu, ihminen vanhenee viidessä vuodessa vuoden verran, eli hän elää pitempään. Ja näin", Ewen selitti.
"Mistä tiedät?" kysyin.
"Kerron joskus muulloin, nyt on tärkeintä selvittää, kenen ruumiin demoni on napannut", Ewen kuiskasi.