Part 3. ( http://www.youtube.com/watch?v=lbcltLf2VHo)

Berliini 2009, 7. joulukuuta

Kylmät Berliinin kadut hiljenivät. Vain harvat ihmiset astelivat kylmillä kaduilla toivoen pääsevänsä pian kotiinsa. Joulu oli lähenemässä, kaupoissa oli alennusmyyntejä, katuja koristi jouluvalot ja ikkunoista loisti
kynttelikköjä. Kaikkea sitä pimeyttä valaisi katuvalot. Astelin synkkää tietä pitkin kohti metsää. Yllättäen törmäsin johonkin, joka astui nurkan takaa. Kaaduin hennosti lumiselle katukiveykselle ja mustan pitkän talvitakkini
takaosa kastui hieman lumesta. Mustat hiukseni heilahtivat ja farkkujen lahkeet menivät lumeen. Mustien korkosaappaitteni sisään laskeutui hennosti lunta, mutta eihän se minulla edes tuntunut muuta kuin hieman ikävältä.
"Anteeksi, anteeksi, minun olisi pitänyt katsoa eteeni", minuun törmännyt poika mutisi ja ojensi lapasen peittämän kätensä. Tartuin käteen ja nousin sen avulla ylös.
"Ei mitään, ole varovaisempi ensi kerralla", kuiskasin ottaen heti kylmän käteni pojan kädestä. Vilkaisin nopeasti poikaan ja tunnistin tämän.

Se kerta, kun näin hänet, tuntui unelta. Tämä tuijotti suoraan silmiini ruskeilla nappisilmillään. Mustat hiukset olivat tumman pipon alta laskeutuvina.
"Heii.. Sä oot se Brooke..?" poika naurahti.
"Joo, olen", kuiskasin hiljaa kääntäen katseeni pojan lumoavista silmistä.
"Moi, mä oon Bill", Bill ojensi kätensä uudestaan minulle.
"Hei", vilkaisin poikaa ja kävelin nopeasti hänen ohitseen. Tunsin pojan läpitunkevan katseen selässäni, kun astelin kohti sysimustaa metsää.

Musta tukkainen poika seisoi keskellä, kolmen miehen ympyrän sisässä.
"Älä huuda, niin tämä käy kaikista nopeiten", miehen möreä ääni kantautui korviini. Poika vingahti ja kääntyi toisin päin. Ruskeat silmät tuijottivat epätoivoisesti tyhjää katua, apua odottaen. Pojan meikit levisivät
hennosti kyynelten tahriessa posket.
"Keitä, mitä te olette?" poika katsoi peloissaan miehien teräviä hampaita ja heidän punaisten silmiensä janoa.
"Pahin painajaisesi", eräs miehistä hörähti ja tarttui pojan käteen.
"Pitäisiköhän meidän pitää vähän hauskaa tämän kanssa ennen ruokailua?" poikaan tarrautunut mies naurahti ilkeästi.
"Wilfried, pitäisihän sinun tietää, ettei ruualla saa leikkiä", yks miehistä tokaisi pistävästi ja tarttui pojan toiseen käteen, peittäen samalla pojan suun toisella kädellään. Pojan katse muuttui pelokkaaksi.
"Nauti viimeisistä hetkistäsi poika", Wilfriediksi kutsuttu tokaisi kolmannen miehistä tarttuessa pojan kaulaan.

Käänsin lasittuneet silmäni sivulle päin ja etsin katseellani poikaa. Juoksin tämän perään kylmille kaduille, koittaen nähdä vilauksen Billistä. Erotin kauempaa mustia hahmoja, jotka olivat ympäröineet pojan.
"Eikö meillä ollut sopimus?" kysymykseni kulkeutui tuulen mukana vampyyrien korviin.
"Puolustatko sinä yhtä vaivaista ihmistä?" Wilfried ärähti.
"Wilfried, jos oikein muistan, meillä oli sopimus. Sitä sopimusta olisi syytä kunnioittaa. Te ette tule tänne, kukaan teistä ei metsästä täällä", kuiskasin tietäen, ettei sanani kantautuneet Billin korville.
"Mistä tiedät nimeni? Vaikoiletko meitä, ethän sinä muuten olisi tätä huomannut?" Wilfried karjaisi.
"Teidän hyvin pitäisi tietää, etten ole normaali! Menkää, lähtekää, älkääkä tulko takaisin!" karjaisin korvia raastavasti. Sanani jäivät kaikumaan kaduille. Bill tuijotti minua hämmästyneenä.
"Pitääkö minun kerrata se sopimus, jonka me yhdessä laadimme?" sähähdin liukuen vampyyrejen ja Billin luo.

 * Tyttö seisoi kolmen miehen edessä.
"Se on sovittu?" pisin miehistä murahti möreällä äänellä.
"Käy minulle", tyttö kuiskasi pehmeästi.
"En tule teidän alueellenne, te metsästätte joen toisella puolella ja minä metsästän täällä. Emme häiritse toisiamme, emme edes hätätilanteissa, emmekä edes tunne toisiamme. Te ette paljasta minua, ja minä en paljasta teitä.
Te ette siis tule kaupunkiin, enkä minäkään metsästä kaupungissa, vaikka se kuuluu alueeseeni. Ymmärsin kyllä, tämä on sitten tässä", tyttö sanoi päättäväisen kuuloisella äänellä ja viittoi miehiä poistumaan.
"Et tule kuulemaan meistä enään, ainakaan vähään aikaan", eräs miehistä sanoi ja poistui muiden kanssa.  *

"Lähtekää. Älkääkä tulko enää kaupunkiin", kuiskasin ja osoitin kädelläni hennosti kohti jokea.
"Lähdetään", rotevin miehistä mutisi ja he poistuivat nopeasti näköpiiristäni.
"Lähde kotiisi, enää ei ole mitään nähtävää", mutisin ja käänsin Billille selkäni.
"Mitä tuo oli? Oletko sinä yksi heistä?" Billin ääni värisi, ehkä kylmästä, ehkä pelosta. Tai molemmista.
"Heistä?" käänsin katseeni takaisin Billiin.
"Niin, niistä.. Olioista", Bill mutisi.
"Tietääkseni en ole olio", kuiskasin ja käänsin uudestaan selkäni pojalle.
"Unohda tämä kaikki, unohda koko ilta", sanoin hiljaa.

Kaikki se, mitä olin pitänyt salassa vuosia, oli juuri meinannut paljastua. Kaikki se, mitä en olisi kenellekkään ihmiselle enää halunnut tapahtuvan, oli tapahtumassa. Kaikki, mikä oli ollut ennen unta, muuttui todeksi.
Enään kaikki perustui valheelle, pysyi kasassa muutaman sanani avulla. Kaikki se, mitä olimme vuosikausia suojelleet, oli tulossa esille. Kaikkien ihmisten pahin painajainen oli heräämässä eloon. Mikään ei ollut enää
totta, kaikki oli vain epäselvää kuvitelmaa. Kaikki hyvä muuttui hetkessä pahaksi, kaikki elämisen arvoinen tuhoutui. Enää jäljellä oli vain rakkaus.